Seuraavan sukupolven elintarvikkeet
Alfa Laval toimii kaikilla elintarviketeollisuuden aloilla ja toteuttaa yhteistyössä asiakkaiden kanssa uusia elintarvikkeiden tuotantoprosesseja, jotka vastaavat tulevaisuuden elintarvikejalostuksen ympäristövaikutusten minimointivaatimuksiin.
Elintarvikelaatuisten ratkaisujen valikoimamme auttaa sekä vakiintuneita elintarviketuottajia että aloittelevia yrityksiä varmistamaan elintarviketurvallisuusmääräysten noudattamisen ja mahdollistaa uusien elintarvikkeiden tuomisen markkinoille.
Seuraavan sukupolven ruoka kattaa joukon elintarvikkeita, jotka on tuotettu eri tavoilla. Lihan soluviljely, käymisperäiset ruoat sekä uudenlaiset kasviperäiset proteiinit ja elintarvikkeiden ainesosat ovat Alfa Lavalin painopisteitä seuraavan sukupolven elintarviketuotannossa.
Maatilalta ruokapöytään - vai?
Merkittävä seikka seuraavan sukupolven elintarvikkeiden arvoketjussa on se, että maataloussektorin rooli joko pienenee tuntuvasti tai se eliminoidaan kokonaan:
Elintarvikejärjestelmän suuri muutos
Elintarviketuotannon kehitystä leimaavat huolet vaikutuksista päästöihin, maankäyttöön, vesivaroihin ja biologiseen monimuotoisuuteen.
Nykyään maatalous kuluttaa 70 % kaikesta käytettävästä makeasta vedestä, kun taas maailman elintarviketuotannon osuus kasvihuonekaasupäästöistä on lähes kolmannes. Maatalouden myös uskotaan vaikuttavan maailmanlaajuisesti eniten biologiseen monimuotoisuuteen, maaperän huonontumiseen, makean veden varoihin ja metsäkatoon.
Lyhyemmässä ajassa kuin yhdessä sukupolvessa meidän on tuotettava jopa 70 % enemmän ruokaa kasvavalle väestölle – eikä mitä tahansa ruokaa. Terveellisemmän ja ravitsevamman ruoan kysyntä kasvaa. Ja se on tuotettava pienemmillä ympäristövaikutuksilla.
Tämä on kaksinkertainen haaste: meidän on vähennettävä päästöjä kääntääksemme ilmaston lämpenemisen, samalla kun sopeudumme ilmastonmuutoksiin optimoimalla elintarviketuotannon vesijalanjälkeä ja suojelemalla maata, vettä, maaperää ja biologista monimuotoisuutta.
Tämä on elintarvikejärjestelmän suuri muutos.
Viljelty liha
Lihaa voidaan kasvattaa eläinsoluista. Solutasolla tällainen liha on identtistä perinteisesti tuotetun lihan kanssa. Tätä kutsutaan yleisesti viljellyksi lihaksi tai keinolihaksi. Perinteiseen lihantuotantoon verrattuna viljellyn lihan viljelyprosessilla on huomattavasti pienempi ympäristöjalanjälki. Se vaatii paljon vähemmän maata ja vettä sekä päästää jopa 90 % vähemmän kasvihuonekaasuja (YK, 2019).
Elintarviketurvallisuuden näkökulmasta soluviljelty liha on suositeltavin valinta. Se vähentää merkittävästi riskiä sairauksien tarttumisesta eläimistä ihmisiin. Nykyään tämä kattaa suuren osan uusista ja olemassa olevista ihmisten sairauksista (WHO, 2020).
Lihan soluviljely vähentää myös elintarvikkeiden lääke- ja torjunta-ainejäämien ja mikrobikontaminaation riskiä. Näillä voi olla akuutteja tai kroonisia terveysvaikutuksia, minkä lisäksi ne voivat aiheuttaa esimerkiksi antibioottiresistenssiä hengenvaarallisten sairauksien hoidossa (WHO, 2022).
Fermentaatioperäiset proteiinit ja elintarvikkeiden ainesosat
Käymisprosessit juontavat juurensa muinaisiin kulinaarisiin perinteisiin.
Uudet tavat hyödyntää biomassaa ja täsmäfermentointiprosesseja ovat avainasemassa elintarviketuotannon ympäristövaikutusten perusteellisissa muutoksissa.
Biomassan ja täsmäfermentoinnin avulla voimme ratkaista proteiinin kasvavan kysynnän viljelemällä ja keräämällä proteiineja ja muita ainesosia, joilla voidaan rikastaa elintarvike-, meijeri- ja panimoteollisuuden tuotteita.
Perinteisiin ruokiin ja ainesosiin verrattuna tarkkuuskäyminen mahdollistaa kasvihuonekaasupäästöjen ja vedenkulutuksen vähentämisen noin 90 prosenttia (UNEP, 2023).
Kasviperäinen proteiini
Kasvipohjaisen proteiinin suosiminen on vakiintunut keino parantaa yksilön ruokavalion ympäristövaikutuksia. Vuotuinen kasvihuonekaasujalanjälki voi parantua jopa 2,1 tonnia vuodessa henkilöä kohden (YK, 2019).
Kasviperäisten raaka-aineiden käyttö ruoan ja ainesosien valmistuksessa on ratkaisevassa asemassa tulevaisuuden elintarviketeollisuudessa, kun otetaan huomioon ruoan kysyntä tulevaisuudessa sekä käytettävissä olevan ja sopivan viljelysmaan ja makean veden rajoitukset. Tiedetään kuitenkin, että viljelysmaata ei ole riittävästi, jotta se riittäisi ratkaisuksi yksinään.
